torstai 3. joulukuuta 2015

Punastunut possu eli tomaattipossu


Arjen helppo uuniruoka syntyy porsaan ulkofileestä ja tomaattisesta kastikkeesta. Kastikkeen ainekset vain sekoitetaan keskenään ja kumotaan uunipossun päälle. Tomaattikastikkeessa on kermaa, jonka voi halutessaan jättää kokonaan pois. Hyvin helppoa ja yksinkertaista. Ja perhe tykkäsi ruoasta kovasti, voinko muita suosituksia oikeastaan edes lisätä. Lienee myös sanomatta selvää, että tomaattipossua saa tehdä helppona viikonlopun ruokana.

Minun oli tarkoitus savustaa possun ulkofilee, mutta arjen kiireiden vuoksi jouduin keksimään nopeamman ratkaisun. Hyvin meni. Eipä siihen savustamiseenkaan sen ihmeemmin olisi aikaa mennyt, mutta mökiltä tuotu sähköinen savustin nököttää autotallissa, enkä joutanut sitä noutamaan. Savustettua possua tulossa sitten myöhemmin – voin vain kertoa, että se on taivaallisen hyvää!

Tomaattipossun olen maustanut suosikillani tacomausteella, jota käytän monessa ruoassa viimeksi meksikolaisessa broilerissa. Tacomauste on itse tekemäni mausteseos, jonka reseptin olen liittänyt tomaattipossun alle, ettei välttämättä tarvitse selailla sivulta toiselle.


Tomaattipossu


1 kg porsaan ulkofilee
tacomaustetta
suolaa ja mustapippuria

tomaattikastike
400 g tomaattimurskaa
2 dl    kermaa
2–3 tl tacomaustetta (tai sekoita keskenään 1 tl savustettua paprikajauhetta, 1 tl juustokuminaa, 0,5 tl vahvaa chilijauhetta ja 1 mm cayennepippuria)
suolaa ja mustapippuria

Ota porsaan ulkofilee huoneenlämpöön puoli tuntia ennen sen valmistamista. Poista lihasta kalvot. Mausta se tacomausteella, suolalla ja pippurilla. Ruskista liha pannulla ja nosta se uunivuokaan. Laita siihen lihalämpömittari.

Sekoita kulhossa kastikkeen ainekset. Tarkista maku. Kaada kastike lihan päälle vuokaan. Paista lihaa 200 asteisessa uunissa kunnes lihan lämpötila on 78–80 astetta.

Laita vuoan päälle folio ja anna ruoan asettua 10  minuutin ajan. Leikkaa tämän jälkeen liha reilun kokoisiksi siivuiksi ja tarjoa kastikkeen kera.


*****

Tacomauste


3 rkl chilijauhetta tai 1,5 rkl tulista chilijauhetta
3 rkl juustokuminaa
2 rkl savustettua paprikajauhetta tai paprikajauhetta
1 rkl jauhettua korianteria
1 rkl sipulijauhetta
1 rkl valkosipulijauhetta
1 rkl kuivattua oreganoa
1 rkl kuivattua meiramia
2 tl   cayennepippuria

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Laita mausteseos ilmatiiviiseen purkkiin ja säilytä auringolta suojattuna.

Käytä pintamausteena lihalle, kanalle, kalalle tai kasviksille tai kastikkeisiin. Käytössä tarvitset noin 1 tl /100 g jauhettua lihaa. Kastikkeisiin maun mukaan.

*****

Jälkikirjoitus
Tänään ei kuvien siirtely oikein meinannut onnistua ja lopulta kikkailin niitä sähköpostin kautta. Kuvat ovat aivan kauheita pikselimössöjä, mutta niistä saa toivottavasti karkeasti ajatuksen siitä, miltä tämä ruoka näyttää.

2 kommenttia:

  1. Uteliaana odotan savustetusta versiosta ohjeistusta. Olen tosi kiitollinen näistä sun ihanista ohjeista ja inspiraatioista. Kohti Joulua .... Hyvää Joulua !.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos sinulle! Oikein mukava kuulla, että resepteistäni on sinulle iloa.

      Nyt kyllä yritän tsempata ja ehtiä savustuspuuhiin, kun sain kannustusta aiheeseen. Palailen aiheeseen.

      Iloista joulunodotusta!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...