torstai 16. elokuuta 2018

Kesän paras kesäkurpitsaresepti - mummon hölskykesäkurpitsat


Uskomattoman herkulliset hölskykesäkurpitsat ovat kesän hitti! Mummon hölskykesäkurpitsat ovat raikkaan herkullisia ja nopeita valmistaa. Kesäkurpitsasta on moneen, mutta siitä huolimatta joskus tuntuu kuin hyvät reseptit on jo moneen kertaan käytetty. Kesäkurpitsapuska tuottaa satoa hurjaa vauhtia, joten päätin kokeilla perinteistä hölskykurkkureseptiä kesäkurpitsaan. Se toimi mielettömän hyvin!

Ensin kokeilin siivuttamalla kesäkurpitsasta ohkaisia siivuja. Ne maistuivat ihanilta, mutta halusin niistä jotenkin kepeämpiä. Seuraavalla kerralla siivutin kesäkurpitsan juustohöylällä. Siivut olivat ohuen ohuita, kerrassaan ihania. Toimi mummon kurkkureseptissä unelmaisesti. Hölskytetyt kesäkurpitsat ovat kurkkua rapsakkaampia, joten meillä erittäin ohuet siivut selvisivät voittajiksi. Pienistä, näteistä kesäkurpitsoista saa juustohöylällä täydellisen kauniita, pyöreitä siivuja. Vähän isommista kesäkurpitsoista saa puolikuun mallisia siivuja. Isoimmat kesäkurpitsat voi halkaista pitusssunnassa ja poistaa siemenet keskeltä. Tämän jälkeen ne voi höylätä siivuiksi. Siivuja voi vuolla juustohöylällä myös pituussuunnassa, jolloin saa elegantteja pitkiä siivuja. Niillä on hauska koristella annos tai lisätä salaattiin.


Olen tehnyt mummon kesäkurpitsoja sekä nättiin lasipurkkiin että isompaan muoviseen rasiaan. Ei ole väliä missä purkissa kesäkurkkuja valmistaa, kunhan siinä on kansi. Itse pyrin tekemään lasipurkkiin, mutta toisinaan isompi kesäkurpitsa ei ole mahtunut mökillä oleviin lasipurkkeihin. Lasipurkit ovat mielestäni nättejä sellaisenaan, joten niissä voi ilolla kesäkurpitsan laittaa tarjolle.


Mummon kesäkurpitsat ovat meidän perheen suosikkikasvislisuke tänä kesänä. Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Perinteiset hölsykurkut tehdään väkiviinaetikkaan, mutta olen ihastunut käyttämään vaaleaa balsamicoa kesäkurpitsan kanssa. Jos käytät väkiviinaetikkaa, sitä tulee käyttää puolet vähemmän kuin vaaleaa balsamicoa. Kannattaa myös kokeilla oman lempietikan kanssa. Tillin sijaan voi käyttää myös muita yrttejä kuten korianteria, silopersiljaa tai ruohosipulia. Yrtin voi valita sopimaan tarjoiltavan ruoan makumaailmasta. Lisäksi voi kevyesti rouhia pintaan myös rosee- tai viherpippuria. Perusreseptiä on helppo tuunailla. Meillä tosin hölskykesäkurpitsaa on syöty sellaisenaan perusreseptillä valmistettuna lähes kaiken kesäruoan kanssa.


Mummon hölskykesäkurpitsat


1       kesäkurpitsa
2 rkl vaaleaa balsamicoa
1 rkl sokeria
0,5 tl suolaa
1-2 rkl tilliä hienonnettuna

Siivuta kesäkurpitsa juustohöylällä ohuiksi siivuiksi suoraan purkkiin. Mittaa joukkoon loput ainekset. Laita kansi purkkiin ja hölskytä reilusti ainekset sekaisin. Laita purkki jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi. Hölskäytä purkkia vielä kertaalleen ottaessasi sen tarjolle.

Mummon hölskytetyt kesäkurpitsat maistuvat myös leivällä!


lauantai 4. helmikuuta 2017

Marjasmoothie


Marjasmoothie on upea aamupala, joka on helppo ja nopea valmistaa sekä vaivaton nauttia. Aivan ihana tapa nauttia herkullinen ja terveellinen aamu- tai välipala. Marjasmoothie on tuorepuuron ohella lemppariaamiaisiani tällä hetkellä. Tehosekoitin pitää kovaa melua, joten hiljaisiin aamuihin varaudun edellisenä iltana tuorepuurolla, räväköihin, koko perhe jalkeilla -aamuihin sopii smoothie.

Meillä on viime kesänä pakastettuja mansikoita ja mustikoita, joita käytän smoothieen. Kaikki kotimaiset marjat sopivat smoothieen, mutta pakastetut ulkolaiset marjat täytyy kuumentaa, joten niitä en smoothieen laittaisi. Banaani makeuttaa smoothien, mutta jos käytät kirpakoita marjoja ja pidät makeammasta meinigistä, lisää smoothieen hitunen mieleistäsi makeuttajaa. Itse pidän vähemmän makeista, joten en juurikaan laita lisää makeutta. Puolukkaa pitääkin kokeilla ja silloin voi olla, että minäkin tarvitsen tujauksen makeaa mukaan.

Minulla on tällä hetkellä maidoton ruokavalio. Lapseni haluavat tavallisia maitotuotteita, joten heille teen smoothien lehmän maitoon. Smoothieen sopivat lisäksi kaikki kasvimaidot oman mieltymyksen mukaan. Itse tykkään kaurajuomasta ja mantelimaidosta. Mantelimaidon voi tehdä itse, jolloin se on ihanan raikasta ja hyvää.

Teen smoothieta yleensä perusreseptin ja lisään joukkoon kaikki reseptissä mainitut lisukkeet. Smoothien voi myös tehdä pelkistetysti vain perusreseptillä tai lisäten siihen vain yhden tai useamman lisukkeista. Kyse on oikeastaan siitä, mistä itse pitää tai mitä jääkaapista sattuu löytymään.

Alkuperäisen reseptin olen saanut FLT ravintovalmentaja Hanna Kivimäeltä.


Marjasmoothie

1–2:lle

perusresepti:
2 dl   mantelimaitoa tai kaurajuomaa
1       banaani
2 dl   marjoja (tuoreita tai pakastemarjoja)

lisäksi:
0,5 dl liotettuja manteleita*
1–2 rkl liotettuja auringonkukan- tai kurpitsansiemeniä*
1–2 rkl minttua hienonnettuna
1 rkl inkivääriä raastettuna
1 rkl proteiinijauhetta
1 rkl kylmäpuristettua öljyä luomuna (esimerkiksi kookos- tai oliiviöljyä)

Mittaa kaikki ainekset blenderiin. Soseuta smoothie sileäksi. Mikäli haluat smoothiesta juoksevampaa, lisää joukkoon 1-2 dl kylmää vettä tai kasvimaitoa.


* Manteleita kannattaa liottaa 8–12 tuntia. Auringonkukan- ja kurpitsasiemeniä on hyvä liottaa 4–6 tuntia tai helpommin yön yli, jolloin ne ovat ruoansulatukselle lempeitä. Liottaminen: Mantelit tai siemenet huuhdellaan, kumotaan erillisiin laseihin (jokainen laji omaansa), joihin lisätään vettä sen verran reilusti, että ne peittyvät. Lasit voi jättää pöydälle yön yli, jonka jälkeen siemenet tai pähkinät kaadetaan lävikköön ja huuhdellaan kunnolla kylmän veden alla. Tämän jälkeen ne ovat käyttövalmiita.






maanantai 30. tammikuuta 2017

Tuorepuuro maidottomasti tai maidolla


Ihana tuorepuuro on arkiaamun nopea ja huikean herkullinen aamiainen. Sen verran tuorepuuron kanssa joutuu odottelemaan, että se sekoitetaan jo edellisenä iltana. Aamulla puuro otetaan jääkaapista, halutessa siihen lisätään tilkka vaikkapa kaurajogurttia ja aamupala on valmis. Ihan mielettömän kätevää kiireisiin aamuihin!

Tuorepuuro on tuhti muona jo sellaisenaan, mutta omaan puurooni lisään ruokalusikallisen proteiinijauhetta ja kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä luomuna, toisinaan ruokalusikallisen auringonkukan- tai kurpitsansiemeniä. Välillä, kun on tullut ahmittua edellisena iltana tai on ollut muuten vaan täysi olo, olen syönyt osan puurosta aamiaiseksi ja loput väli- tai iltapalaksi. Tuorepuuro on erinomainen välipala.

Puuron nautin kaurajogurtin kanssa, kuten kuvistakin näkee. Tällä hetkellä maidoton ruokavalio hellii vatsaani. Lapsilleni teen puuron tavalliseen maitoon ja he nauttivat puuron tavallisen jogurtin kera. Olen käyttänyt puuroissani pääsäntöisesti pakastemustikoita, jota laitan jo illalla puuron päälle. Tuoreena marjat kannattaa laittaa vasta aamusella puuron päälle. Itse teen tuorepuurot jokaiselle omaan pikkupurkkiin, koska tällöin jokainen pääsee etukäteen valitsemaan omat lisukkeensa puuroon. Puuron voi tehdä myös yhteen vähän isompaan rasiaan. Puuron kanssa sopivat tietenkin kaikki marjat, joita itse kukin tykkää syödä. Nuorena olin lähes pulassa, kun en osannut hyödyntää pakastamiani marjoja. Ajattelin niiden sopivan lähinnä leivonnaisiin ja hilloihin, joten minulla saattoi osa marjoista jäädä syömättä, kun en jaksanut syödä makeita herkkuja jatkuvasti.  Nyt mielestäni olisi käsittämätöntä jättää ihanat marjat käyttämättä, kun niistä voi lisätä paljon terveellisempiin herkkuihin kuten smoothiet, jogurtit ja puurot.


Tuorepuuro (overnight oats)

yhdelle

perusohje:

1 dl kaurahiutaleita (gluteenittomia)
1 dl mantelimaitoa, kauramaitoa tai muuta mieluista maitoa
0,5–1 dl marjoja (tuoreita tai pakastettuja)

lisäksi tarjolle:
kaurajogurttia tai muuta mieluisaa jogurttia

Mittaa maito ja hiutaleet purkkiin. Pyöräytä lusikalla sekaisin. Laita pakastemarjat puuron päälle. Mikäli käytät tuoremarjoja, lisää ne vasta ottaessasi annoksen esille ruokailua varten. Laita kansi purkin päälle, anna puuron tekeytyä jääkaapissa yön yli tai vähintään muutaman tunnin. Nauti puuro jogurtin kera!


Tuorepuuron ravintoarvoja ja vaihtelua voi lisätä esimerkiksi:

- sekoittamalla hiutaleisiin 1 rkl proteiinijauhetta ennen maidon lisäämistä
- sekoittamalla hiutaleisiin 1 tl – 1 rkl kauraleseitä, marjajauheita tai muita hyviä kuituja
- sekoittamalla puuroon 1 rkl kylmäpuristettua öljyä (esimerkiksi oliivi- tai kookosöljyä)
- ripottelemalla puuron päälle yön yli liotettuja siemeniä, manteleita tai pähkinöitä* (auringonkukan-, kurpitsansiemeniä, manteli ja pähkinät hieman rouhittuina liotuksen jälkeen)
- sekoittamalla puuron joukkoon 1 tl geeliytyviä siemeniä liotettuina** (chian- ja pellavansiemenet)

* Siemenet ja pähkinät on hyvä liottaa yön yli, jolloin ne ovat ruoansulatukselle lempeitä. Ylimääräistä vaivaa ei juurikaan ole, sillä pähkinät tai siemenet laitetaan lasiin, johon lisätään vettä sen verran reilusti, että ne peittyvät. Lasin voi jättää pöydälle yön yli, jonka jälkeen siemenet tai pähkinät kaadetaan lävikköön ja huuhdellaan kunnolla kylmän veden alla. Tämän jälkeen ne ovat käyttövalmiita. Pähkinöitä ja manteleita kannattaa hieman rouhia keittiöveitsellä. Liottaminen tapahtuu siten vaivattomasti samaan aikaan puuron kanssa.  

** Chian- ja pellavansiemenet geeliytyvät, kun ne laittaa lasiin veden kanssa (esimerkiksi 1 tl siemeniä ja 2–3 rkl vettä). Anna geeliytyä yön yli ja aamulla voit sekoittaa geelin sellaisenaan puuron tai jogurtin joukkoon.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Grillattua maminhaa ja grillikoulua


Grillattu maminha on mielettömän mehukas ja maukas etelä-amerikkalaisittain leikattu rotukarjan lihanosa. Yhdysvalloissa suositun maminhan nimi on tri-tip. Aivan ihana, uusi tuttavuus minulle, johon muiden lihojen lisäksi pääsin tutustumaan Familian kesäisessä grillauskoulussa. Mökillä grillasin maminhaa omalla mausteseoksella ryyditettynä ja siitä tuli uskomattoman hyvää.

Lähimpänä grilliä agnus maminhaa, sitten wagyuta, makusuolapurkit ja kokin oikealla puolella agnus entrecoteeta

Grillausvinkkien lisäksi grillauskoulussa kerrottiin lihan ominaisuuksista, lihan laatuun vaikuttavista asioista sekä ainutlaatuisista lihoista ympäri maailmaa. Ilta oli erittäin mielenkiintoinen ja mukava. Familia-perheen, suomalaisen perheyhtiön ja sen työntekijöiden lisäksi paikalla oli Weber-grilliesittelijä ja meitä bloggaajia. Voit käydä lukemassa muiden bloggaajien tarinoita Blogiringin kampanjasivuilta.


Agnus dry aged -entrecote on raakakypsytetty tavallista pidempään kuivariiputuksessa jolloin lihan maku tiivistyy. Tämä entrecote maustettiin vain ripottelemalla islantilaista Saltverkin Birch Smoked Salt –koivusavustettua suolaa sen pinnalle. Ihan käsittämättömän hyvää.


Taivaallinen tapas – ankanmaksatikkareita suklaalla ja aprikoosilla kuorrutettuina. Voiko olla ihanampaa suolaista makupalaa!



Jälkiruokana islantilaisella Saltverkin Licorice Salt -lakusuolalla maustettua grillattua mudcakea.


Kokki näytti meille, että leikatessa maminhaa pitää olla tarkkana lihassyiden suuntien suhteen.

Familian tuomat laatulihat saapuvat Suomeen ympäri maailman. Niitä löytää kaupoista tuoreena sekä pakasteina. Pakasteliha on näppärä vieminen mökille, koska sillä saa pidettyä muut ruoat kylminä. Melko kätevää!

Mökille päästyäni päätin kokeilla maminhaa oitis. En ollut varma onnistuisinko, erinomaisista neuvoista huolimatta, läheskään yhtä hyvin kuin Familian kokenut grillikokki. Ilta vierähti mökillä hyvin myöhäiseksi, koska odottelin mieheni saapumista paikalle. Grillasimme lopulta lähes yön hämäryydessä. Paisti onnistui ja pääsimme nälkäisinä nauttimaan siitä kesäyön pimeimpinä hetkinä. Paisti oli ihanaa, mutta kuvat pimeällä eivät ihan päässeet oikeuksiinsa. Ohjeen yllä on onnistunein kuva, josta onneksi näkee miten mehevää tämä upea liha on. Hassua ajatella, että tämä mahtava liha on kuitenkin vaatimattomasta osasta eläintä, mutta koska kyseessä on rotukarjaa, siitä tulee silti niin hyvää.


Lihan laatuun vaikuttavia tekijöitä

  • Rotu – rotuominaisuudet, onko rotu kasvatettu liha- vai maitotuotantoon. Lihan tuotantoon tarkoitetuttu rotukarjan liha on mehevämpää, marmoroitua ja niiden kaikki osat ovat maukkaita. Vähemmän arvokkaista osistakin saa erinomaista ruokaa.  
  • Ilmasto – pääseekö eläin ympäri vuoden ulos  ja syömään ruohoa vai syötetäänkö sille sisätiloissa rehua. Ruohoa syövistä ja vapaasti liikkuvista eläimistä tulee vähemmän stressaantuneita ja paremman makuisia.
  • Lihan käsittelytapa –  lääkkeiden kuten antibioottien ja kasvuhormonien käyttö tai käyttämättömyys, ammattimaisesti ja stressittömästi hoidettu teurastus sekä lihan leikkaustyyli.


Joitain vinkkejä lihan grillaukseen

  • Kannattaa panostaa laadukkaaseen lihaan.
  • Ihanan ja helpon kuivamarinadin, rubin saa sekoittamalla paprikajauhetta, kuivattua korianteria ja suolaa. Kun lihan kuivamausteseos sisältää suolaa, kannattaa se hieroa lihan pintaan vasta vähän ennen grillausta. Suola poistaa muuten lihasta nesteitä ja lihasta tulee kuivaa.  
  • Saat grillattua kivan ristikkokuvion lihan pintaan antamalla grilliritilöiden ensin tehdä yhdet viivat pintaan ja sen jälkeen kääntämällä lihaa 90° sivuttain. Lihaa ei muutenkaan kannata käännellä koko ajan, vaan antaa sen kypsyä paikoillaan, kunnes on aika kääntää toinen puoli paistumaan.
  • Kun tuotteen grillausaika on yli 30 minuuttia, kannattaa grillata epäsuoralla grillausmenetelmällä, jotta liha kypyisi tasaisemmin. Lihaa ei tällöin tarvitse erikseen ruskistaa, vaan liha saa silti kauniin ruskean pinnan. Epäsuora grillaus tarkoittaa sitä, että lämpö ei tule suoraan lihan alta. Lämmönlähteet ovat tällöin lihan molemmin puolin. Epäsuora grillaus onnistuu niin hiili- kuin kaasugrillauksessa. Hiiligrillissä hiilet sijoitetaan grillin reunoille, jolloin lihan voi laittaa grilliin keskelle. Kaasugrillissä laitetaan reunimmaiset vastukset lämpenemään ja liha jälleen grilliin keskelle. 
  • Kun tavoitteena on niin kutsuttu "low and slow" -menetelmä ja grillin lämpötila on noin 100–110°, kannattaa myös käyttää epäsuoraa grillausmenetelmää. 
  • Lihan leikkaaminen grillauksen jälkeen on tärkein mureuden säilyttäjä. Kun siivuttaa lihaa hyvin huolellisesti poikittain lihasyihin nähden, siitä saa ihania, samettisen pehmeitä siivuja. Mikäli leikkaa osin tai täysin syiden suuntaisesti, sitä syödessä lihan pureskeleminen vaikeutuu.  


Grillattu maminha – tri-tip


noin 1 kg Familia maminha-paistia

kuivamauste

2 tl    paprikajauhetta
2 tl    suolaa
1 tl    savupaprikaa
1 tl    valkosipulijauhetta
1 tl    sipulijauhetta
1 tl    oreganoa
1 tl    mustapippuria
0,5 tl kanelia

Ota liha huoneenlämpöön tuntia ennen grillausta. Rasvakerrosta ei kannata poistaa, sillä rasva pitää lihan mehevänä ja yllättävää kyllä, maistuu myös hyvältä. Tässä vaiheessa on helppo tarkistaa lihassyiden suunnat myöhempää leikkaamista varten.

Sekoita mausteet keskenään. Hetkeä ennen grillausta hiero reilusti kuivamausteseosta lihan pintaan. Esilämmitä vain grillin kaksi uloimpaa vastusta, jotta voit grillata lihan epäsuorassa lämmössä. Laita lihalämpömittari lihan paksuimpaan kohtaan. Nosta liha aluksi rasvapuoli ylöspäin keskelle grilliä siten, että lämpöä tuottavat vastukset ovat lihan molemmin puolin. Grillaa lihaa lempeästi miedolla lämmöllä noin 40 minuuutin ajan, kunnes lihan lämpötila on 57 astetta. Ota liha grillistä ja laita folion sisään asettumaan noin 15 minuutin ajaksi.

Leikkaa lihasta poikkisyin ohuita siivuja. Huomioi, että maminhassa lihassyyt ovat kahteen suuntaan ja joudut vaihtamaan leikkaussuuntaa.


Vinkki:
Kuten paistit yleensä, maminhan siivut maistuvat kylmänä leivällä tai salaatissa.



*****

Yhteistyössä Blogiringin, Indiedaysin ja Familian kanssa


torstai 16. kesäkuuta 2016

Härkäpapurouheella leivitetyt silakkapihvit


Härkäpapurouheellä leivitetyt silakat maistuvat uskomattoman perinteisiltä, silti ihanasti omanlaisiltaan. Härkäpapurouhe on hauska miedon makuinen, muromainen rouhe, joka on todella monikäyttöistä ja jota voi popsia vaikka sellaisenaan. Taidan laittaa rouheesta lisää reseptejä jatkossa, ainakin ihanan krutonkiohjeen.

Reseptin kehitin, kun löysin kaupasta silakkaa ihan älyttömän halvalla. Ihan hullu idea rouhia rouhe jauheeksi ja leivittää sillä kala. Härkäpapurouheessa ei ole mausteita eikä suolaa, joten maustoin jauhetta hieman. Mielestäni jauheesta tuli mainio ja silakkapihveistä herkullisia. Yksinkertaista, nopeaa, halpaa ja todella hyvää! Silakkapihvit ovat arjen juhlaa tai viikonlopun nopea lounas.


Lapseni kehuivat, että kyllä tällä tavalla perinteisesti tehty silakka on hyvää. He eivät hoksanneet syövänsä papuruoheesta valmistetulla jauheella paneroitua silakkaa. En lähtenyt korjaamaan, etteivät olisi säikähtäneet syövänsä liian terveellisesti.

Kalaa meillä syödään paljon. Jos paistettua silakkaa jää yli, meillä tehdään niistä ihanaa etikkaliemessä marinoitua silakkaa. Ei ole väliä millä kala on paneroitu, kaikki sopivat tarkoitukseen. Kalaa voi paneroida perinteisten jauhojen sijaan monella muulla jauholla, jauheella tai siemenillä. Blogista löytyy muiden muassa: mantelijauheella paneroidut siiat, siemenillä paneroitu kala (siika), seesampaneroidut ahvenet ja mantelijauheella paneroidut paistetut silakat.


Härkäpapurouheella leivitetyt silakkapihvit


600 g silakkafileitä
tillisilppua tai kuivattua tilliä
suolaa ja musta- tai valkopippuria

leivitykseen:
1 dl     härkäpapurouhetta
0,25 tl kuivattua tilliä
0,25 tl suolaa
vähän musta- tai valkopippuria

Tee ensin leivitysjauhe valmiiksi. Hienonna härkäpapurouhe tehosekoittimessa tai huhmareessa melko hienoksi jauheeksi. Sekoita tilli, suola ja mustapippuria sen joukkoon. Kumoa jauhe lautaselle.

Asettele silakkafileet nahkapuoli alaspäin voipaperin päälle. Ripottele niiden pinnalle tilliä, suolaa ja mustapippuria. Nosta joka toisen fileen päälle toinen filee. Pyöräytä silakkapari kummaltakin puolelta härkäpapujauheessa. Laita takaisin voipaperin päälle odottamaan paistamista.

Paista silakkapihvit kauniin ruskeiksi molemmin puolin. Silakka kypsyy nopeasti ja on valmista, kun se on sisältä valkeaa.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Karamelli-popcornjäätelö

Popcornjäätelö karamellikastikkeella maistuu lapsuudelta, sopivasti makealta ja unelmilta. Se on silti perinteisiä jäätelöitä terveellisempi vaihtoehto, maun tai rakenteen mitenkään kärsimättä. Päinvastoin karamelli-popcornjäätelö on aivan ihanaa! Jäätelö on myös maidoton, mutta kuitenkin täyteläisen kermainen, joten se sopii useimmille meistä.



Popcornin yhdistäminen jäätelöön on hauska ja toimiva idea. Resepti on Virpi Mikkosen ja Tuulia Talvion uudesta hyvän olon Jäätelökirjasta, josta kirjoitin aikaisemmin herkullisen "Snickers"-jäätelökakkun reseptin yhteydessä. Jäätelöön käytetään jääkaapissa viilennetystä kookosmaitopurkista vain se valkoinen, vähän kovettunut osa. Purkista yli jäävän veden voi käyttää esimerkiksi smoothieen tai karamellikastikkeella notkistamiseen. Makeus saadaan raakaravinnosta tutuista tuoreista taateleista. Olen käyttänyt myös kuivattuja taateleita, kun kotona ei ole ollut tuoreita. Tällöin taateleita tulee liottaa pienessä määrää vettä, jotta niistä tulee pehmeitä. Alkuperäisessä reseptissä käytetään kauramaitoa, mutta itse käytin mantelimaitoa. Mantelimaito sopi jäätelöön oivasti ja sitä on lähes kaikissa kaupoissa saatavilla. Mantelimaidon voi helposti tehdä myös itse. Kaikki muut ainekset löytää hyvin varustetuista päivittäistavarakaupoista paitsi kookosvoin, jonka olen ostanut luontaistuotekaupasta. Kookosvoi, jota kutsutaan myös kookosmannaksi on täyteläistä, ihanaa kookoksen hedelmälihasta valmistettua paksua tahnaa. Sitä ei sovi sekoittaa kaupoissa myytävään, epäterveellisen, teollisesti valmistettuun munkkien paistoon tarkoitettuun kookosrasvaan.

Paistoin popcornit ensimmäistä kertaa neitsytkookosöljyssä. Vähän jännitti, minkä makuisia niistä tulisi ja onnistuuko homma ollenkaan. Kyllä onnistui ja popcorneista tuli täydellisiä! Ne myös maistuivat ihan tavallisilta poppareilta. Neitsytkookosöljyä tulee myös karamellikastikkeeseen. Purkissa kookosöljy on kovahkossa muodossa, mutta sen saa sulaksi laittamalla purkin hetkeksi hanasta päästettyyn kuumaan veteen. Sulanut osa jää nestemäiseksi, mutta se ei haittaa edes säilytyksessä. Onpahan valmiina sulaa kookosöljyä seuraavaan käyttökertaan.

Karamellikastike on mahtavan makuista ja ylettömän helppo valmistaa. Sitä sopii käyttää jäätelön lisäksi marjojen, hedelmien, kakkujen ja muiden herkkujen kastikkeena. Voisin kuvitella sipaisevani sitä jopa leipäviipaleelle halutessani jotain makoisaa. Karamellikastikkeen reseptissä nesteen määrällä pystyy hallitsemaan tahnan koostumuksen kiinteyden. Mitä enemmän nestettä laittaa, sitä juoksevampaa kastikkeesta tulee. Itse käytin suhteellisen paljon kookosmaitoa ja silti kastikkeeni oli täyteläisen pehmeää ja paksua. Nesteenä voi käyttää kookosmaitoa, -vettä tai hanavettä. Kookosmaitoa käytettäessä kastikkeesta tulee hieman kermaisemman oloista.

Poikani väittää, ettei hän tykkää taateleista, mutta hän ei edes tiennyt miltä ne näyttävät ja maistuvat. Olin kuvitellut, että syöttämällä lapsilleni mahdollisimman monipuolisesti ja -kulttuurisesti, heillä ei olisi ennakkoluuloja mitään ruokia tai niiden aineksia kohtaan. Noh, olen ylpeä siitä, että lapseni, nyt jo teinit nauttivat lähes kaikesta ruoasta, jota heille tarjotaan. Kuitenkin karamelli-popcornjäätelöä etukäteen ihmeteltiin: "Eikö siinä ole sokeria ja kunnon kermaa? Miksi siinä on taateleita?" Ei ole kermaa, eikä valkoista sokeria, taatelin hedelmäsokeri makeuttaa. "Äiti, tää on toosi hyvää! Ihanaa!" Onneksi meillä pienistä epäröinneistä huolimatta otetaan maisteluun kaikki tekemäni tuotokset ja voidaan sitten ylittää turhat epäilyt. Eipä tullut vielä vastaan sellaista, jota eivät olisi voineet syödä. Yleensä kokkailuni ovat saaneet kehuja kriittiseltä nuorisolta, kuten nytkin. Avauduin tässä lapsistani – älkää vaan kertoko heille, koska teineille äiti on niin nolo. Minä olen näin salaa tyytyväinen ja ylpeä lapsistani.

Karamelli-popcornjäätelö


2,5 dl valmista popcornia
1 tlk (400 g) täysrasvaista kookosmaitoa* (jäähdytetty yön yli jääkaapissa)
2,5 dl mantelimaitoa tai muuta kasvismaitoa
5         tuoretta taatelia, kivet poistettuina
2 rkl   kookosvoita eli kookosmannaa
2         luomukananmunan valkuaista (tai 2 rkl arrowroot-jauhetta)
1 tl      vaniljauutetta

Koristeluun ja tarjoiluun:
2,5 dl valmista popcornia
sekä karamellikastiketta (ohje alla)

Valmista popcornit kattilassa neitsytkookosöljyssä ja anna niiden jäähtyä.

Jäätelömassan valmistus:
Mittaa tehosekoittimeen popcornit, kookosmaidon paksu, valkoinen aines, mantelimaito, taatelit, kookosvoi, valkuaiset ja vaniljauute. Sekoita tasaiseksi massaksi.

Valmistus jäätelökoneella:
Kaada jäätelöseos jäätelökoneeseen ja valmista jäätelö laitteen ohjeiden mukaisesti. Tarjoa heti tai siirrä pakastuksen kestävään  popcornrasiaan ja laita jäätelö pakastimeen odottamaan tarjoilua. Pakastimesta ottaessa anna jäätelön sulaa 15-30 minuutin ajan, kunnes jäätelö on sopivan pehmeää.

Valmistus ilman jäätelökonetta:
Kaada jäätelöseos pakastuksen kestävään rasiaan. pakasta jäätelöä noin kolme tuntia sekoittaen sitä huolellisesti 30 minuutin välein. Kun jäätelö on tarpeeksi kiinteää, sitä voi käyttää.

Jäätelöannoksen kokoaminen:
Kaavi jäätelöstä palloja kulhoihin, ripottele pallojen päälle popcornia ja kaada päälle karamellikastiketta. Tarjoa heti!

* kookosmaidosta ylijäävän veden voi käyttää esimerkiksi smoothien joukkoon

Karamellikastike


8          tuoretta taatelia, kivet poistettuina
0,5-1,5 dl kookosmaitoa tai vettä
2 rkl    neitsytkookosöljyä
0,5 tl   vaniljauutetta
ripaus merisuolaa

Mittaa ainekset tehosekoittimeen, laittaen aluksi kookosmaitoa puoli desilitraa. Sekoita tasaiseksi. Jos kastike on liian paksua, lisää kookosmaitoa.

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Katkarapu-makkaravartaat Sriracha-majoneesin kera



Grillatut katkarapu-makkaravartaat sopivat vähän hienompiin juhliin alku- tai pääruoksi. Tai sitten ihan vaan perheen iloksi kesäisen grillauksen yhteydessä. Niiden kanssa sopii ihanasti chilinen Sriracha-majoneesi, joka sekin on mahdottoman helppo valmistaa. Vartaisiin voi käyttää myös lyhyempiä varrastikkuja, jolloin niistä saa yksittäisiä makupaloja.



Olen mukana Makulihan ja Blogiringin kampanjassa, jossa grillataan makkaraa mahtavan makuisesti ja terveellisemmin. Kampanja sopii minulle mainiosti, sillä grillaaminen on mielestäni kertakaikkisen kivaa. Kotonakin grillaus sujuu paremmin kuin viime vuonna, koska ostimme hiljan uuden grillin. Jee! Blogiringin kampanjasivuilta löytyy muitakin kivoja ideoita makkaran grillaukseen.

Käytin vartaisiin Makulihan uutta Olivia Välimeren grillimakkaraa, joka Olivia Herkkunakin tapaan sisältää vain laadukasta suomalaista lihaa sekä oliiviöljyä. Ekstraneitsytoliiviöljy parantaa makkaran rasvakoostumusta ja mehevöittää sen makua. Lisäksi Olivia Välimeren grillimakkaran mausta löytää aurinkokuivattua tomaattia ja hienostuneita yrttejä. Erinomaista! Jouduin avaamaan kaksi pakettia grillimakkaroita, sillä vartaita kootessamme napostelimme liian monta "vinoon leikattua" makkarasiivua – tosiasiassa leikkaamisissa ei ollut mitään vikaa, mutta makkarapalat maistuivat meille liiankin hyvin. Välimeren mauilla varustetut sorjat makkarat sopivat oivasti katkarapujen kanssa. Lapset ahmivat myös vartaita ja kehuivat niitä kilvan! Itselleni tuli oikein hyvä mieli ja oli myös ihanaa tehdä hyvää ja näyttävän näköistä ruokaa.

Etsiessäni kaupasta Makulihan makkaroita törmäsin sattumalta tämän suomalaisen perheyrityksen palvelutiskille, jossa tarjolla oli kaikenlaisia makkaroita. Koska olin vähän nälissäni, ostin pienen pussillisen kuumia Puolukkaisia Pikkuryynäreitä. Nekin olivat törkeän hyviä. Minusta on mukavaa, kun Makulihan makkaroista löytyy herkullisella tavalla erilaisia tuotteita, joita muilta valmistajilta ei löydy. Maukasta elämää ei ole Makulihalle kuulemma vain tunnuslause, se on kaiken tekemisen perusta.



Vaikka vartaat kypsyvät todella nopeasti, tulee ruoka suunnitella ajoissa, sillä katkarapujen sulatus jääkaapissa kestää vuorokauden. Olen käyttänyt niin kuorittuja kuin kuorimattomia jättikatkarapuja. Jos katkaravut eivät ole kuorittuja, niiden parissa menee pieni hetki näperrellessä. Kuoritut katkaravut laitan kylmään veteen, jossa on muutama jääpala, jotta ne eivät pääse pilaantumaan. Kuivaamisen jälkeen ne marinoidaan. Makkarat ovat makoisia sellaisenaan, mutta katkaravut on kiva marinoida. Marinointi ei kestä pitkään, vain puoli tuntia. Sen jälkeen kootaan vartaat tilanteen mukaan sopivan pituisiin vartaisiin.

Ennen grillaamista katkarapujen tulee olla raakoja, sellaisia valjun värisiä, vähän läpikuultavan oloisia, eikä ollenkaan vaaleanpunaisia, koska valmiiksi kypsät ravut sitkistyisivät liian helposti. Raa'at katkaravut kypsyvät nopeasti ja makkara saa vähän väriä samanaikaisesti, parissa minuutissa puolta kohden. Katkaravut ovat kypsiä, kun ne ovat vaaleanpunaisia pinnalta ja valkeita sisältä. Niitä ei myöskään kannata paistaa liian pitkään, jotta ne eivät kuivahtaisi. Jättikatkarapujen sijaan voi käyttää myös pienempiä katkarapuja, kunhan ne ovat raakapakastettuja. Tällöin makkara- tai nakkisiivut ja katkaravut pujotellaan vuorotellen vartaisiin.

Makulihan Facebook-sivuilla voi seurata muun muassa ajatasaista tietoa yrityksen tuotteista ja muutenkin kuulumisista.


Makkaraa ja nakkeja voi grillata ihan perinteisesti sellaisenaan mahtavien lisukkeiden kera tai tehdä niitä minun laillani jotain muuta kuten näitä OliviaVälimeren grillimakkarasta tehtyjä rapu-nakkivartaita. Grillauskausi on parhaimmillaan – kertoisitko kommenteissa, onko sinulla muita kivoja ideoita makkaran grillaukseen?  Makulihalla on lisäksi kilpailu: inspiroidu Oliviasta ja voita yö kahdelle Långvikissa. Kannattaa käydä vilkaisemassa kisailusivua! Kilpailuaika päättyy 26.6.2016.


Sriracha-majoneesi on erittäin yksinkertainen valmistaa ja maistuu sopivasti chiliseltä majoneesilta. Jos on vähänkään arka tulisen maun suhteen, kannattaa Srirachaa lisätä vähän kerrallaan ja varmistaa itselle sopiva tulisuus. Meille reseptin mukainen määrä oli juuri täydellinen, mutta meillä syödään suhteellisen vahvoja makuja. Jos intoa löytyy, voi myös majoneesin tehdä myös itse.


Katkarapu-makkaravartaat Sriracha-majoneesin kera


240 g Olivia Välimeren grillimakkaraa tai Olivia Herkkunakkia
noin 350 g raakoja jättikatkarapuja*

marinadi katkaravuille:
0,5 dl oliiviöljyä
1        valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 rkl   sherryviinietikkaa tai balsamiviinietikkaa
1 rkl   savupaprikaa
0,5 tl  chilirouhetta
0,5 tl  sipulijauhetta
0,5 tl  oreganoa
0,5 tl  timjamia
ja mustapippuria

koristeluun:
silputtua ruohospulia

Sulata katkarapuja vuorokausi jääkaapissa. Kuori ja poista niistä suolet**. Kuivaa katkaravut talouspaperiin. Sekoita marinadin ainekset keskenään. Pyöräytä katkaravut marinadin joukkoon ja laita ne jääkaappiin marinoitumaan puoleksi tunniksi.

Laita puiset varrastikut likoamaan vähintään puoleksi tunniksi.

Leikkaa makkara reilun sentin paksuisiksi paloiksi. Kokoa vartaat laittamalla katkarapu makkaran ympärille ja pujottamalla vartaaseen siten, että katkaravun kumpikin pää on varrastettu. Pitkiin varrastikkuihin voi pujottaa useamman katkarapu-makkaraparin.

Grillaa vartaita yhteensä noin 4 minuutin ajan, kunnes katkaravut ovat kypsiä ja muuttuneet vaaleanpunaisiksi. Varo ylikypsentämästä katkarapuja. Saat grillistä juovan makkaranpalasiin painamalla niitä kevyesti grilliritilää vasten grillaamisen aikana. Ripottele pinnalle koristeeksi ruohosipulisilppua.

* Voit käyttää myös pienempiä raakoja katkarapuja grillaukseen. Tällöin makkarat ja katkaravut pujotellaan vuorotellen vartaisiin.

** Katkarapuja kuoriessa voit laittaa jo kuoritut katkaravut kulhoon, jossa on kylmää vettä ja muutama jääpala. Näin ne eivät pääse lämpenemään.


Sriracha-majoneesi


1 dl majoneesia
1 rkl Srirachaa
1tl    sitruunan tai limen mehua

Sekoita Sriracha ja sitruunan mehu majoneesiin. Tarkista maku. Tarjoa majoneesia katkarapu-makkaravartaiden kera.


Niin hyvää!



*****





"Yhteistyössä Makuliha"



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...